torstai 20. joulukuuta 2012

Leivonta päivä

Eilen kävimme Vantaalla vierailulla ja lahjojen vienti reissulla. On niin mukavia nuo reissut ystävien luokse, ne antavat kummasti voimia ja jaksamista. Olin jo aikaisemmin suunnitellut, että tänään pidän leivontapäivän, mutta aina ne suunnitelmat ei menekkään niinkuin on ajatellut. Eilen matkatessa tuli puhelu työmaalta josko mitenkään voisin tulla töihin tänään iltavuoroon, kun sijainen oli sairastunut. Minähän tietenkin suostuina ja huomennakin menen sitten lisätöitä tekemään, kun edelleen on vajausta remmissä. No ei se mitään minua kun ei aamusella nukuttanut niin heräsin kuudelta ja seitsämältä olikin jo taikinat kohoamassa. Onnistuihan se leivontapäivä sittenkin. Syksyllä sain sen yleiskoneen synttärilahjaksi ihan omasta toiveestani. Olen sitä kyllä käytellyt kakkujen yms. taikinoiden tekoon, mutta en pullataikinaan. Olen jotenkin vannoutunut käsin taikinan tekijä, tänään kuitenkin päätin kokeilla koneella vehnäsen tekoa. Nyt olen ihan myyty yleiskoneen käyttöön ja taikinan teko sujui kuin rasvattu ja siintä tule pehmeä, sileä ja kaunis taikina. Nyt sitten on leivottu niin, että jos kaikki ehditään syödä hyvä on. Ohjeita laittelen vielä kun vaan ehdin.


 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti