keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kysymyksiä joulusta

Blogissa Keltaisen talon jouluodotus löysin tällaisen ihanan joulukyselyn, jonka sai kopsaa itselleen jos halusi. Ja minähän halusin oli tämä joenkin niin suloinen. Ja siten vain vasailemaan kysymyksiin. Edelleenkin on ihan yleisesti käytössä jos vain joku haluaa kopsaa. Huomasin hei, että minä vastaan varmasti pitkästi ja monella vaihtoehdolla, kun ei voi eikä pysty valitsemaan vain yhtä.
 
 
Kysymyksiä Joulusta


1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?

2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?

3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?

4. Mieluisin joulujuomasi?

5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?

6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?

7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
 
 
1. Kaardemumma, kaneli ja appelsiini on todella ihanat tuoksut ja kuuluu jouluun ehdottomasti. Toisaalta se voisi kyllä olla sittenkin kinkun tuoksu kun se on uunissa ja tuoksu alkaa valtaamaan koko kodin.
 
2. Hymmmm..... pidän odella paljon jouluruuasta siis siintä jouluruuasta jota meillä tarjotaan ja mikä niistä olisi ehdoton ettei saisi puuttua. Helpompi olisi ehkä sanoa mikä saa puuttua ja se on lipeäkala. Sitä ei ikinä meille ei. Ilman kinkkua voisin olla samoin laatikoistakin voisin luopua vaikka niistä pidänkin kovasti. Kala ei ole minulle tärkeä vaan muulle perheelle, minähän olen sille allerginen. Rosolli on ollut kovasti tärkeä tähän asti, mutta tänä vuonna en tiedä uskallanko sitä syödä kun se sisältää niin paljon niitä kielletyjä ruokia. Siis en osaa vastata tähän voisin kai luopua pakon edessä kaikisa jouluruuista ,mutta mielummin ei mistään.
 
3. Luumukiisseli kermavaahdolla ja taatelikakku. Niin ja tietenkin salmiakki joka kruunaa kaiken. Kun on oikein ahminu ja on hiukan ällö olo niin muutama salmiakki suuhun ja johan helpoti.
 
4. Vesi, kylmä vesi ehdottomasti.
 
5. Lasipallot joita olen keräillyt jo monta vuota siis noin 20 vuota. Ostan joka vuosi muutaman lisään kokoelmaan ja se on rakas ja tärkeä. Ikävä kyllä muutama on jo matkan varrella rikkoutunut.
 
6. Olen joululaulu friikki ja kuuntelen paljon joululauluja muta olisikohan se Varpunen jouluaamuna se kun on niin kaunis ja herkkä samoin Sylvian joululaulu.
 
7. Olin 7-vuotias vai olisikohan se ollut 8 kun iso veljeni joka on minua kolme vuotta vanhempi oli ostanut minulle sellaisen lasten siivous setin. Se oli aivan ihana ja mieleinen. Lapsena me saatiin joka vuosi talvi ulkoiluvälineitä ja niistä pidetiin kovasti sillä ulkona olo isolla porukkalla oli hauskaa.
 
 
Olipas se muistelua kerrakseen ja tekstiä olisi tullut vaikka kuinka paljon, muta yritin osittain laittaa asiat tiiviiseen uotoon jotta lukijat jaksaisi lukeakin nämä minn jorinat.
 
 
 
 
 
 

lauantai 24. marraskuuta 2012

Hiukan jo jouluista

Tässä on tullut viimepäivinä ideoitua jos vaikka mitä ja koko aika tehtyä ideoita valmiiksi. On siis syntynytkin aika paljon monen moista sisustukseen sopivaa. Paljon on vielä ideopita joita ajattelin toteuttaa. Seuraavaksi on käytävä kranssien ja sammalpallojen kimppuun jotta ehtii niitäkin riittävästi tekemään. Sen jälkeen on viellä kaikki leipomisetkin tehtävä. Onneksi on aika kivasti noita vapaita tiedossa. Hiukan halusin jo nyt laittaa jouluista sisustukseen.
 
 
Edviina-enkeli vaihtoi paikkansa pikku pöydälle valoikkunan eteen.

Pikkaisen myös punaista.

Tämä sytytyskukkanen oli pakko säästää koristeeksi kun siihen oli tullut hieno sydän.
 

Vanha puna-kulta kukkaruukku sai uuden värin pintaansa niin sopii paremmin sisustukseen.

Mies nikkaroi lopuista heinäseipäistä tämmöiset sisustus tikkaat.

Elmeri ja Elviira tonttu hiirulaiset muuttivat tikkaille.

Tuntuvat viihtyvän hyvin :)

Valkea on kaunista.
Lipaston päällekkin hiukan uutta ilmettä.

Liitutaulu pääsi pöydän päähän, ainakin toistaiseksi.


 

Origami kukkapallo





 Kädentaidon messuilta tämäkin idea tuli ja ostin sieltä sitten sekä kaksipuoleisen paperin että liiman jota he suosittelivat. Koristelu vaihtoehtoja oli monia, mutta minä halusin valot sisälle. No tämä on vasta koe kappale ja virheitä siinä muutamia tuli. Seuraava sitten menee täysin oikein kuhan ehdin hankkia paperit siihen. Homma oli kivaa näpertelyä vaikkakin hidasta. Tätä tein yövuorossa töissä ja sopi sinne oikein hyvin.


 

 
 
 
 
 

Joulupostia

Jokavuosi haluaa aina jotakin uutta ja pää sauhuten miettii mitä juttuja tänä vuonna uudistaisi. Minullepas onkin käynyt niin, että ideoita tulee toisensa perään ja lähes kaikki on mennyt uusintaan. Väritkin vaihtuivat ihan kertaheitolla ja haluan valkoista, paljon valkoista. Sekaan sitten harmaata ja hopeaa sekä himppasen punaista. Katotaan mielyttääkö tämä minua enää jouluna, mutta toivotaan niin. Itse asiaan siis eli joulupostiin, päätimpäs etsiä pienen postilaatikon, joka olikin sitten oikein todella työn takana. Onneksi ystäväni tiesi, että Askossa oli pieniä postilaatikoita. Olihan niitä muutama kappale väri vain olikin sitten hauskasti turkoosi ja sehän ei minulle sopinut ollenkaan. No eikun maalaus hommiin vaan. Hopeaa löytyi kotoa ruukun maalailun jäljiltä ja siintä sitten laatikko sai uuden värinsä. Nyt tänä vuonna joulukortit saa tönöttää laatikossa ja voihan sinne eksyä jotakin muutakin postia ei sitä koskaan tiedä :)







 

Punainen valokranssi

Neuloin punaisen valokranssin ihan vain mielenkiinnosta näyttääkö se yhtä hienolta kuin valkonen ja kyllä siintäkin hieno tuli. Valot ei ihan yhta kirkkaasti näy kuin valkoisessa. Tämä menee joulupaketissa anopille Ouluun, toivottavasti tykkää. Näitä on mukava tehdä kun on niin nopeeta hommaa, että parissa illassa tulee valmista.







 

Sytytys kukkaset

Tänäkin vuonna teimme sytytyskukkasia kynttilän jämistä ja kananmuna kennoista. Kennoja oli jemmassa niin paljon, että niillä tekee varmasti ensivuodenkin sytytyskukkaset. Lahjaksi näitä menee muutamaan osoitteeseen. Tekeminen on helppoa, mutta hiukan sotkuista sekä aikaa vievää. Itse tein ruusut kennoista tv:tä katsellessa ja sitten kahtena päivä miehen kanssa yhdessä tehtiin upottelu hommat steariiniin. Tehtiin niin, että vanhaan kattilaan laitettiin vettä ja levy päälle. Kuumaan veteen sitten kaikki kynttilän pätkät ja siellä ne sitten sulivat. Sitten pihdeillä vain kasteltiin ruusut ja annettiin välillä jähmettyä ja sitten uudestaan kastelemaan. Kolme kertaa ainakin saa kastelun tehdä, että tulee riittävästi steariinia ruusuun. Tein jouluisesta paperista tai kartongista tötteröt johon pakkasin ruusut, on sitten kivempi antaa lahjaksi.


 

 



perjantai 23. marraskuuta 2012

Adventtikynttilät

Mietiskelin mitä kivaa tänävuonna keksisi adventtikynttilöiden suhteen. Ei ole kiva aina tehdä samanlaista. Katselin hiukan muiden blogeja ja yritin etsiä vinkkiä niistä. No ei auttanut kun ei millään meinannut löytyä sopivaa astia eikä mieleisiä kynttilöitä. pitkän pohdiskelun jälkeen ja useamman kokeilun päädyin tälläiseen asetelmaan. Siis valmista on 1.12. ensimmäinen adventti ja numeron yksi sytyttäminen.









Kulkussydän

Löysin Tiimarista tuollaisia aivan pieniä kulkusia. Halusinkin sitten vielä tehdä yhden rautalanka sydämen ja iso sellaisen. Sydämen koko on korkeudeltaan sellainen noin 25 cm. Laitoin sitten vielä viimeiset "kristallit" mukaan ja siintähän tuli ihan hauskan näköinen.











 

Taatelimuffinssit

Kotivinkin jouluherkut lehdestä löysin Taatelikakun ohjeen, jota ajattelin kokeilla. Ihan jo senkin takia, että teen vuodesta toiseen Taatelikakun samalla vanhalla reseptillä. Mietin miten voisin muuttaa ohjetta, mutta en sitten halunnutkaan ohjeeseen muutosta tehdä vaan tein kakusta muffinsseja ja sehän olikin ihan kiva idea.

12 kpl

200 g kivettömiä taateleita
3 dl appelsiinimehua
1½ dl ruokosokeria
200 g voita
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

tomusokeria koristeluun

Paloittele taatelit pieniksi paloiksi ja laita ne kattilaan. Lisää appelsiinimehu sekä sokeri. Keitä seosta noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Tatteli seoksesta pitää tulla sosemaista. Sekoita voi kuumaan seokseen ja jäähdytä se. Sekoita voi hyvin sekaisin taateli seokseen ja lisää sitten kananmunat yksitellen. Sekoita koko ajan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sekoittaen taikina tasaiseksi. Laita muffinsivuokaan paperivuoat ja jaa taikina vuokiin. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 minuuttia.

Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.


 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tunnustus





1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Olin todella yllättynyt saamastani tunnustuksesta ja se todellakin lämmiti mieltäni. En ole vielä koskaan saanut yhtään tunnustusta. Siksikin tällä on todella iso merkitys minulle. Tunnustuksen lähetti minulle  Hitunen blogistaan. Jatkan tunnustusta eteenpäin seuraaville henkilöille ja tietenkin juuri heidän blogeillensa Lumiukon joulu, joulupiparkakku, Meidän joulu, Kaneli ja pähkinä ja Joulusivut. Oli muuten vaikea tehtävä valita vain viisi tunnustuksen saajaa. Osa toki karsiutui sen vuoksi että heillä oli lukijoita liikaa ja osa siksi että blogissa ei ollut kyseistä kohtaa ollenkaan josta olisi lukijamäärän voinut tarkistaa. Olen itse ihan koukussa kaikkiin joulublogeihin ja pidän niistä kaikista. Siis tunnustuksen olisin voinut hyvin antaa vaikka kaikille joulublogeille.


 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Tulitikkuaskit

Kaksi tulitikkuaskiakin olen jo ehtinyt päällystämään. Nämä ovat kiva lisä joulun aikaan viemisinä yhdessä esimerkiksi ison pilarikynttilän kanssa. Näitä olisi tarkoitus vielä jokunen tehdä. On sitten niihin yllätys kyläilyihin jotakin vietävää kotona valmiina.


 
 
 
 
 

Maustekakku

Löysin tälläisen mukavan uuden ohjeen maustekakulle. Helppo ohja ja maukas maultaan, sellainen sopivan kostea.

250 g purkki maitorahkaa
½ dl maitoa
1 dl sokeria
2 dl siirappia
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl hienonnettua kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl jauhettua pomeranssin kuorta
2 dl rusinoita
200 g sulatettua voita tai margariinia
1½ tl soodaa
6½dl vehnäjauhoja

Sekoita rahka ja maito sekaisin ja lisää sokeri, siirappi ja sulatettu jäähdytety rasva edellisten joukkoon.
Sekoita mausteet, sooda ja rusinat vehnäjauhojen kanssa ja lisää taikinaan. 
Sekoita paksu taikina tasaiseksi
Paista kakku +175 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.


 
 
 
 



 

Joulukortteja vol 2

Vihdoinkin ehdin tekemään joulukortteja lisää. Vieläkään niitä ei ole ihan tarpeeksi, mutta hyvällä mallilla homma jo on. Kädentaitojen messuilla tuli ostettua hiukan uusia tarvikkeitakin. Ei vai tunnu ehtivän kaikkea tehdä, aika siis on kortilla. Kohta tulee jo kiirus kaiken tekemisen kanssa, mutta se tehdään mitä ehditään.





 
 
 
 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Lanttu- ja porkkanalaatikko

Olen aina tehnyt lanttu- ja porkkanalaatikon ihan juureksista keittämällä ja survomalla ja siintä sitten valmiiksi. Nyt päätin, että näin ennen joulua voi tehdä kokeilun ja ostin kaupasta Suvi-survokset ja pakkauksen ohjeen mukaan sitten tein lanttulaatikon. Porkkanalaatikon tein sitten ihan eritavalla kuin normaalisti. Eli aina aikaisemmin olen laittanut riisipuuron porkkanan joukkoon, mutta nyt päätin kokeilla ilman riisiä ja olikin sitten niin hyvää että tämä jää jatkossa minun versiokseni. Hyvin teki kauppansa joten ei nyt sitten ainakaan ihan pahaa ollut. Paistoajan kyllä reilusti tuplasin lanttulaatikossa eli ainakin 2½ tuntia oli uunissa porkkana laatikko selvisi kyllä noin 1½ tunnilla.. Lanttulaatikkoon laitoin siirappia enemmän kuin ohjeessa oli. Jätin myös vehnäjauhot pois sekä muskottipähkinän kun en siintä pidä. Porkkanalaatikon siis tein ihan niin kuin lanttulaatikon ja siinä käytin vehnäjauhojakin.Tässä nyt kuitenkin kyseiset ohjeet.


Lanttulaatikko:
 
1 kg SUVI lanttusosetta
1 kananmunaa
1 dl siirappia
0,5 dl vehnäjauhoa
1 dl kermaa
100 g voisulaa
1 tl suolaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl valkopippuria
 
Kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Seos kaadetaan voideltuun uunivuokaan tai kolmeen 500 ml alumiinivuokaan. Paistetaan 200 asteessa noin 1 tunti.
 Pinnalle laitoin siirappia ja voinokareita.
 
 
Porkkanalaatikko:
 
1 kg SUVI porkkanasosetta
n. 5 dl valmista riisi- tai ohrasuurimopuuroa
1 kananmunaa
0,5 dl siirappia
1 dl kermaa
50 g voisulaa
1 tl suolaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl valkopippuria
 
Kaikki ainekset sekoitetaan yhteen.
Seos kaadetaan voideltuun uunivuokaan.
Paistetaan 200 asteessa noin 1,5 tunti.
 
 
Porkkanan- ja lanttulaatikko uuniin menossa

Tässä laatikot kypsinä.



 
 

Jouluinen ateria

Nyt on sitten laitettu ja syöty ensimmäinen jouluinen ateriakin. Kyllä oli hyvää ei sille mitään voi. Varovaisesti piti itsen syödä, kun kaikkea en kuitenkaan saa syödä allergioiden ja ruokarajoitusteni vuoksi. No rosollia kuitenkin hiukan varovasti maistelin samoin teelusikallisen lanttulaatikkoa. Vielä pitää sunnitella vaihtoehtoja jouluun, mutta näin pienimuotoisesti "joulupöytä" oli kyllä herkullinen. Tältä se näytti.


Seisovapöytä

Sienisalaattia, graavikalaa ja tomaattimozarellaa

Rosollia, herneitä, vihreääsalaattia ja maissia

Vielä ei ollut kinkkua vaan possun ulkofilettä



 

 

Joulumuffinssit 2

 
Esikoinen tilasi tyttöystävänsä synttäreille niitä ihania muffinsseja joissa oli sitä ihanaa tuorejuusto kuorutusta päällä.No enhän minä siten viitsinyt ihan samanlaisia tehdä vaan päätin kokeilla jotakin muuta ohjetta ja nämä olivat ehkä vieläkin parempia kuin edelliset.

Ohjeesta tulee 12 kpl ja jos tarvitset enemmän tee ohje tuplaten

Ainekset
75 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
1 ½ tl ruokasoodaa
1 ½ dl aprikoosi- tai wienermarmeladia
1 prk ranskankermaa
1 ½ dl maitoa
Lisäksi :
12 pientä muffini- tai leivosvuokaa

Kuorrutus:
2  dl   kermaa
125 g maustamatonta tuorejuustoa
1  dl   vaaleanpunaista tomusokeria
kirsikka


Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 200 aseeseen. Sulata voi, Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita rasva, marmeladi, ranskankerma ja maito keskenään sekaisin. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. laita paperiset muffinssi vuoa muffinssipellin koloihin ja lusikoi taikinaa vuokiin. Paista muffinit uunissa noin 15 minuutia.

Jäähdytä muffinit ennen kuin kuorutat ne.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri ja tuorejuusto. Laita seos pursotin pussiin ja koristele muffinit ja lisää kirsikka.


 
 
 
 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Salainen jouluystävä paketti 2

Perjantaina oli posti tuonut minulle paketin, mutta koska en ole ehtinyt olemaan kotona pääsin tutustumaan pakettiin vasta tänään. Ja olipas se taas mukava yllätys ja niin ihanan jouluinen paketti. Paketti sisälsi:

-Pilari kynttilän
-Tiskirätin
-Puisen sydämen
-Pukki suklaata

Kiitos Salainen jouluystävä :) innolla jo odotan viimeistä pakettia ja sitä, että saan tietää kuka sinä olet.


Ihana joulun punainen kynttilä, pinta ihana "marmoroitu"

Hauska tiskirätti, jota en raaski ottaa käyttöön. Ja ohjekin on hyvä :)

Tosi nätti jouluinen sydän. Ajatukset käy jo kuumina mihinkähän tämän laittaisi.

Joulupukki suklaata joista mies ehti heti pihistää kaksi. No minulle jä sentään kaksi itselle.



 
 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Uusi valokranssi

Vihdoinkin sain ensimmäisen valokranssin tälle vuodelle tehtyä. Omasta pari vuotta sitten tehdystä oli lamput palaneet ja siksipä piti itselle saada uusi. Muutama pitäisi vielä saada tehtyä joululahjaksi. Toivottavasti ehdin. Kranssi on neulottu paperinarusta ja Brazilia langasta. Tälläinen siintä sitten tuli.


 

 
 
 
 
 

Joulukalenteri

Käytiin eilen kirjakaupalla ja huomasin joulukalenteri telineen siellä ja olin aivan niiden lumoissa. Minulla on aina lapsena ollut kunnon kuvakalenteri ja jos vaan mahdollista niin hileen kanssa. Minua ei vieläkään kiinnosta mitkään tavara-, suklaa- tai muut sellaiset kalenterit vaan vanhanajan kuvakalenterit. Miehen kanssa sitten yhdessä valittiin meidän mieleinen kalenteri ja se oli heti selvä, että tämä me halutaan. Nyt se koristaa meidän jääkaapinovea kunnes löytyy joku mieleisempi paikka.


 
 
 
 
 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Sydämet ja tähdet

Tälläisiä sydämiä ja tähtiä on viime päivinä tullut väkrättyä. Eri vahvuisia metalli lankoja ja helmiä sekä "timantteja". Niistä sitten on pihdeillä väännelty ja ohueen metallilankaan kristalleja ja helmiä pujoteltu. Aikamoista nyhräämistä oli, mutta kivaa tekemistä kuitenkin. Parikymmentä taisin väkrätä kaiken kaikkiaan. Osa menee lahjapaketeihin, osa ehkä kuusenkoristeeksi ja muutama yhteen projekstiin josta sitten lähempänä joulua.